Kainuussa on kesällä paljon hienoja tapahtumia ja erilaisia käyntikohteita. Keräsin jälleen pienen otoksen Oulujärvi Leaderin, Elävä Kainuu Leaderin ja Kainuun ELY-keskuksen Maaseutu- ja energiayksikön kautta Maaseuturahastosta rahoitettujen hankkeiden ja yrittäjien tarjontaa. Monissa kohteissa tuki on tärkeä toteutuksen kannalta, mutta monen tarinan taustalla on myös merkittävä määrä talkootunteja.
Kannattaa poiketa!
Ajankohtaista asiaa Kainuun maaseudun kehittämisestä. Juttuja aktiivisten ja rohkeiden ideoiden toteuttajista - yrittäjistä, yhdistyksistä ja muista organisaatioista, jotkä eivät halua jämähtää paikoilleen.
maanantai 4. kesäkuuta 2012
Kainuusta useita hyviä ideoita kiertoon
Kainuusta
useita hyviä ideoita kiertoon
Maaseutuverkoston valtakunnalliseen Parhaat Käytännöt 2012
kilpailuun Kainuusta etenee seitsemän hanketta ja kaksi yritystä. Kilpailun
sarjat ovat mainio maaseutuoivallus, esimerkillinen ympäristöpanostus,
onnistunut kehittämishanke, esimerkillinen maaseutuyritys, Leader - oiva
paikallisteko ja vaikuttavin Leader –toimintaryhmä.
Oulujärvi Leader, Elävä Kainuu Leader ja Kainuun
ELY-keskuksen Maaseutu- ja energiayksikkö kukin valitsivat saapuneista rahoittamistaan
ehdotuksista sarjojen semifinalistit. Kilpailun nostaa esille maaseudun
kehittämisohjelmien puitteissa syntyneitä uusia ideoita ja toimintamalleja ja
kierrättää niitä muille esimerkeiksi.
Kainuun semifinalistit
Esimerkilliset maaseutuyritykset sarjassa etenevät
Maatalousyhtymä Korpelan Maito Suomussalmelta ja Ismon Hirsityö Kajaanista.
Muihin sarjoihin sijoittuvat Metsänomistajien Liitto
Pohjois-Suomi ry:n Kainuun Metsänainen –hankkeet, Vaalan kunnan Oulujärven
Melontakeskus –hanke, Teatteri Retikka, Kainuun Pirtin Vallattomasti Villasta
–hanke, Ruhtinansalmen Tulevaisuuden älykylä –hanke, Arktiset Aromit ry:n Luonnosta
Sinulle II –hanke sekä MTK Pohjois-Suomen Maaseutuelinkeinojen kehittämisen
tiedotus-, koordinaatio ja aktivointihanke.
Lisäksi Kuhmon Työttömien Yhdistyksen
Työvalmennuskeskus ja ProAgrian Kainuun Kylämaisema –hanke nostettiin ehdotusten joukkoon.
Kilpailun
voittajat julkaistaan 8.11. 2012 Maaseutugaalassa Tampereella. Kilpailun
etenemisestä lisätietoja www.maaseutu.fi
Sotkamossakin naiset kehuivat koulutuksen monipuolista sisältöä,
siitä on ollut todella hyötyä monille nyt oman, perintönä tulleen metsän hoidossa.
Metsänainen –hankkeen idea on herättänyt kiinnostusta myös Kainuun
ulkopuolella, sillä se on saanut aktiivisesti Kainuusta mukaan lähes 150
naista, koulutuksissa on satunnaisemmin ollut lisäksi sata muuta osallistujaa. Hanketta toteututaan samanaikaisesti sekä Oulujärvi Leaderin että Elävä Kainuun Leaderin alueella.
tiistai 15. toukokuuta 2012
LEADER-RAHOITUS KAINUUSSA
LEADER-RAHOITUS KAINUUSSA 5.5. MILJOONAA
Leader-rahoitusta on ohjautunut Kainuuseen kuluvalla rahoituskaudella vuodesta 2007 alkaen 175 eri kohteeseen. Oulujärvi Leader on toiminta-alueellaan Paltamossa,
Puolangalla, Vaalassa ja Kajaanin maaseutualueilla rahoittanut 2.9 miljoonalla eurolla
60 yritystukea ja 52 hanketta. Elävä Kainuu Leaderin tuki 2.6 miljoonaa euroa on kohdistunut Sotkamossa, Kuhmossa, Suomussalmella, Hyrynsalmella ja Ristijärvellä 45 hankkeeseen ja 18 yritykselle. Ohjelmakausi jatkuu vuoden 2013 loppuun ja tukea
on vielä käytössä yhteensä vajaat kaksi miljoona euroa.
-Yrittäjät ovat olleet alkuvuonna hyvin
liikkeellä. Tukimuodoista
investointituki on ollut kysytyin, sanoo Oulujärvi Leaderin toiminnanjohtaja
Pirjo Oikarinen. Tukea on haettu mm. matkailupalvelujen tuottamiseen ja
tarjoamiseen liittyen. Lähiruokaan panostetaan ja se näkyy nyt ensimmäistä
kertaa konkreettisesti yritysten kehittämissuunnitelmissa. Sen sijaan
hankepuolella on ollut hiljaisempaa, mutta myös niille on tilaa, hän
muistuttaa.
Tukea kannattaa hakea nyt
Nyt suunnittelemme sisältöä vuosille
2014-2020. Kausien vaihtuessa hakemiseen tulee luonnostaan pieni katkos, joten
nyt kannattaisi olla aktiivinen. Kehittämistuella yritys voi esimerkiksi ostaa
asiantuntijapalvelua tai koulutusta. Myös yritysryhmiä haluaisimme tukea,
siinähän tukiprosentti on korkein, jopa 75 %, yhteisten
kehittämistoimenpiteiden lisäksi se voi sisältää myös yrityskohtaisia
toimenpiteitä.
Ideoita uudelle kaudelle?
Oulujärvi Leaderin toiminta-alueen uusi kehittämisohjelma
rakennetaan paikallisten tarpeiden pohjalta. Ohjelman sisältö ratkaisee
tulevien rahojen määrän. Kehitystyöhön voivat osallistua myös alueen asukkaat.
Tutustu www.oulujavileader.com –sivuilla strategian
avainkysymyksiin ja osallistu kehittämistyöhön. Elävä Kainuu Leader järjestää alueellaan tilaisuuksia, joista tietoa tarkemmin nettisivuilta www.kainuuleader.fi.
Oulujärvi Leaderin toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen (oik.
keskellä) ja hankeneuvoja Päivi Koivula (vas. keskellä) vaihtoivat kevään
kuntakierroksella kuulumisia myös Paltamon yrittäjien ja hanketoimijoiden
kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






