keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

MAASEUDUN ASIANTUNTIJA

Sari Härkönen, projektipäällikkö, Metsänainen –hanke, metsätalousinsinööri, metsäneuvoja, Metsänhoitoyhdistys Kainuu ry, Ristijärvi.

Naiset hoitavat metsiään yhä tavoitteellisemmin. Metsänhoito tiloilla ja perheissä on aina mielletty miesten työksi, vaikka metsäomaisuus usein on perheessä molempien yhteinen, toki poikkeuksiakin löytyy. Perikuntien ja metsäyhtymien myötä myös yhä useammasta kaupunkilaisnaisesta on tullut metsänomistaja. Kiinnostus metsäomaisuuden hoitoon kasvaa.

-Näyttää siltä, että naiset haluavat perehtyä aiheeseen perusteellisemmin, tuohan se päätösten tekemiseen ja hoitotoimenpiteiden suunnitteluun ja toteuttamiseen lisää varmuutta. Koulutuksen ja tiedon syventämisen lisäksi muita tavoitteitamme on yhteinen tekeminen, tutustuminen ja kokemusten vaihtaminen. Saimme koko Kainuussa mukaan ensimmäiselle Metsänainen –koulutuskierrokselle yli 150 naista, kertoo Sari.

Jo varhaisessa vaiheessa olisi hyvä tiedostaa, että ajan myötä metsäomaisuus siirtyy perheessä eteenpäin. Lapset tai lastenlapset kannattaisi ottaa mukaan istutuksiin, antaa heille omia nimikkoalueita, yhdessä seurata metsän kasvua, opastaa ja antaa vastuuta kasvavan metsän hoidosta. Kannattavuuden näkökulmasta ei pitäisi syntyä tilanteita, joissa taimikonhoito on tekemättä ja harvennushakkuut myöhässä.

Parasta Kainuussa - kauniit maisemat. Joskus mietin, mahtavatko kainuulaiset aina itse huomata asiaa. Muutimme mieheni kotiseudulle Ristijärven Hiisijärvelle vuoden 2008 alussa. Itse olen lähtöisin Äänekoskelta. Tapasimme Pieksämäellä opiskellessamme metsätalousinsinööreiksi. Lähes 17 vuotta työskentelin Haapajärvellä Metsäkeskuksen metsäsuunnittelun ja metsänomistajien neuvonnan parissa. Haaveilin nuorena eläinlääkärin urasta, mutta allergioiden vuoksi se ovi sulkeutui ja metsä vei mennessään. Olemme juurtumassa Kainuuseen, oma uusi koti Ristijärvellä on viimeistelyä vaille valmis.

Maalla vai kaupungissa? Ymmärrän täysin, miksi nuoret perheet vierastavat maalle muuttoa. Elämän eri vaiheissa on erilaiset haasteet – ehkä myös erilaiset asenteet. Jäimme silti maalle, vaikka mieheni työ ja syksyllä myös toisen poikamme opiskelupaikka ovat Kajaanissa. Luonto on meille tärkeä. Perheeseemme on kaksi koiraa ja koko perheen yhteinen harrastus onkin metsästys. Omaan harrasterepertuaariin kuuluu lisäksi hirvenmetsästys sekä aiemmin myös ampumaurheilun lajeina hirvenhiihto ja –juoksu. Tällä hetkellä olen erityisen innostunut ratsastamisesta.

Kainuulaisten kanssa on helppo tehdä töitä ja tulla juttuun. Olen Kainuun Metsänhoitoyhdistyksessä ainut nainen neuvojana, naisia muista metsäorganisaatioista kyllä löytyy. Metsäalalle mahtuisi meitä enemmänkin. On hienoa, että kaikenikäiset naiset ovat lähteneet mukaan Metsänainen -koulutuksiin, erityisesti nuorten naisten kasvava kiinnostus metsien hoitoon ilahduttaa.

Nyt rakkaimmassa harrastuksessa kaverina on ystävän Roope-hevonen.


tiistai 31. toukokuuta 2011

MAASEUDUN MAISEMA MUUTTUU


Maaseudun ympäristön tila on muuttunut olennaisesti muuttuneen maatalouden myötä. Kauniit perinnemaisemat muotoutuivat, kun viikate, karja ja tuli muokkasivat maiseman. Nyt alueet ovat kasvamassa umpeen ja metsittyvät. Maalla maatalous ja luonto ovat erottamattomat. Maanviljelijät luovat tuotantonsa ohella myös tulevaisuuden maaseutua, mutta silti maisema on kaikkien maaseudulla toimivien käsissä. Myös asukkaat, kesäasukkaat, maaseudun yritykset ja yhdistykset voivat eri keinoin vaikuttaa ympäristön tilaan.

Tee ympäristötekoja!
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman teemavuosi 2010 nosti esille erityisesti vesiensuojelun, perinnemaisemat ja luonnon monimuotoisuuden. Laidunnus ja niitto ovat synnyttäneet avarille alueille tunnusomaista ja monipuolista kasvi- ja eläinlajistoa. Perinnebiotoopit eli erilaiset niityt, metsälaitumet ja hakamaat ovat katoamassa ja niiden mukana myös laaja kirjo eläin- ja kasvilajeja. Siksi olisi tärkeää huolehtia niiden hyvinvoinnista maiseman- ja luonnonhoidon keinoin. Maatalouden aiheuttaman vesistökuormituksen vähentämiseen sekä luonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitoon ja ylläpitämiseen on tarjolla useita keinoja.

Kehittämisohjelma tuo tukea ja mahdollisuuksia
Hoidettu maaseutu on elinvoimainen. Erilaisiin kohteisiin tukea voivat hakea järjestöt, yhdistykset, kunnat, koulutusorganisaatiot, yritykset ja maanviljelijät. Hankkeilla voi kunnostaa maaseudun tärkeitä rakennuksia, hoitaa perinnemaisemia ja parantaa alueen viihtyvyyttä. Koulutuksella voi lisätä asukkaiden ja yrittäjien ammattitaitoa ympäristönhoidossa tai energiavarojen kestävässä käytössä.  Maa- ja metsätalousyrittäjille uudet menetelmät ja ympäristöosaamisen lisääminen on keskeistä.

Innovaatiot vauhdittavat muutosta
Ilmastomuutoksen torjunta, uusiutuvan energian käytön lisääminen, vesienhoidon tehostaminen ja biologisen monimuotoisuuden lisääminen tuovat haasteita. Näitä hankkeita voivat työstää maa- ja metsätaloustuotteita jalostavat mikro- ja pk –yritykset, tutkimusyksiköt ja kehittämisorganisaatiot.

Tuki maatiloille
Tuotannon nykyaikaistamiseen kannustetaan investointituilla. Tukea voi saada uuden navetan rakentamiseen, uusiutuvan energian käytön lisäämiseen tai tilan uuteen lämpökeskukseen. Energiaomavaraiset maatilat tulevat lisääntymään.

Kehittämishankkeet ja yritystuet
Uusiutuvien energialähteiden käytön tehostaminen on ajankohtaista. Lämpöyrittäjyyden lisääminen, hajautettu energiatuotanto ja maataloudesta tulevan biomassan käyttö bioenergiana ovat keskeisessä roolissa tulevaisuudessa. Lämmitysjärjestelmien muutokset kylätaloissa ja muissa öljylämmityskohteissa ovat osa ympäristönhoitoa.
Tukea voivat hakea järjestöt, yhdistykset, kunnat ja osuuskunnat. Yritystuki on suunnattu maaseudun mikroyrityksille.

Työ etenee usealla rintamalla
Erilaisia kehittämishankkeita Kainuussa on useita. Metsäkeskus, MTT Sotkamo, MTK, KAO, ProAgria, Oulun Yliopiston Lönnrot-instituutti, Kainuun Etu, kunnat ja monet muut organisaatiot vievät eteenpäin ohjelmia, joilla Kainuun maaseudun mahdollisuuksia rakennetaan huomisen haasteet huomioiden. ProAgrian Kylämaisema –hankkeessa Oulujärvi Leaderin alueella perinnemaisemien hoitoa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä kyläyhdistysten ja asukkaiden kanssa.


Suunnittelu sulan maan aikana
Kesällä on hyvä kartoittaa kohteet luonnossa ja aloittaa hankkeen suunnittelu. Neuvontaa ja opastusta Kainuussa tarjoavat mm. ProAgria ja Kainuun ELY-keskus. Esimerkiksi perinnebiotoopin ylläpitokorvaus on maksimissaan 450 euroa hehtaarilta vuodessa ja määräytyy kustannusarvion mukaan. Ylläpitosopimuksia tehdään viideksi vuodeksi kerrallaan.

Tuki perinnebiotooppien ja kosteikkojen hoitoon
Kainuussa on useita maanviljelijöiden ylläpitämiä ja hoitamia kohteita. Nyt myös yhdistyksillä esim. metsästysseuroilla, kyläyhdistyksillä ja osakaskunnilla on mahdollisuus hakea tukea näiden rakentamiseen ja hoitoon. Umpeen kasvaneen lammen kunnostus kosteikoksi, riistapolku ja riistapelto linnuille tai lintutorni alueelle, mahdollisuuksia on monia. Tukea voi saada myös luonnon ja maiseman monimuotoisuuden edistämiseen. Elävä Kainuu ja Oulujärvi Leader –ryhmiltä tarvitaan hakemukselle puolto, mutta tuki haetaan Kainuun ELY-keskukselta.



Maisema kaunistui ja kasvillisuus elpyi

Vuodesta -97 alkaen on Salli Kurtin Kotikumpu –tilalla Puolangan Suolijärvellä ylläpidetty perinnebiotooppeja. Kasvinviljelyn lisäksi lähes 11 hehtaaria on nyt perinne biotooppikohteina. Alueet ovat erilaisia entisiä niittylaitumia ja jokivarsialueita, joissa pusikoituminen oli jo hyvässä vauhdissa.

Hyvä ohjeistus ja asian ajankohtaisuus innostivat toimintaan

Salli Kurtti kiinnostui aiheesta, sillä asia oli kylällä esillä ja naapurissa Lahden –tilalla oli jo ensimmäiset biotooppikohteet perustettu. Matti Partanen ProAgriasta oli hyvä asiantuntija ja yhdessä sopivat alueet kartoitettiin maastossa.

Alkuraivauksessa työtä riitti – nyt tulokset näkyvät
Koska maisema oli elänyt omaa elämäänsä  jo vuosia, alkuvaiheen raivaus oli isompi urakka. Salli Kurtti  on nyt tyytyväinen ja kannustaa viljelijöitä toimintaan, pitkäjänteinen työ näkyy ja tuo tulosta. Maisemat ovat muuttuneet avariksi, aluskasvillisuus on monipuolistunut, perhoset ja linnut viihtyvät alueilla, ilveskin on nähty.

Laiduntaminen ja raivaus jokakesäistä
Kesäisin Lahden –tilalta tuodaan lampaita ja ne laiduntavat Ylijoen varrella noin viiden hehtaarin aluetta. Majovanjärven maisemissa on kolmen hehtaarin hieholaidun, jota hoitavat naapurin emolehmät ja vasikat. Talon läheistä kotilaidunta laiduntaa myös nautakarja. Kesäisin alueita raivataan tarvittaessa, aitojen tarkistaminen ja uusiminen on jokakesäistä työtä. Luonnollisesti eläinten liikkumista ja toimintaa seurataan jatkuvasti.



Lahden –tilan lampailla on tärkeä tehtävä. He ovat kesätöissä ja huolehtivat Ylijoen jokisuistoalueen saarten maisemoinnista.









Kotikumpu -tilan kotilaitumelta avautuu nyt kaunis jokimaisema, kataja on saanut elintilaa, perhoset ja linnut viihtyvät alueella. Salli Kurtti on tyytyväinen, vaikkakin alkuvaiheessa työtä oli runsaasti.










maanantai 16. toukokuuta 2011

MAASEUDUN ASIANTUNTIJA


Riitta Alasalmi, verkkokouluttaja, Agrologi YAMK, KAO, Seppälä, luonnonvara-ala


Kehittäjä, kouluttaja, toteuttaja - ja maatilayrittäjä. Riitta Alasalmen työssä tieto, tehokkuus, erilaisuus ja etäisyys tiivistyvät kokonaisuudeksi, jota ohjataan sujuvasti verkon kautta. Yksi toiminta-alue on luonnonvara-alan verkko-opintojen kehittäminen, toinen karjatalouden koulutusohjelman verkkotutkinnon toteuttaminen. –Tarjoamme verkkokoulutusta 20 opintoviikkoa tarvitseville, omaa tilaa pyörittäville, pitkien välimatkojen maatilayrittäjille aina Kainuusta Koillismaalla, Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle asti. Opiskelijoita on jonoiksi asti, sillä kaikki materiaali asiantuntijaluennoista alkaen on tarjolla verkon kautta. Seppälässäkin opiskelijamäärä on viimeisen viiden vuoden aikana kolminkertaistunut, meillä on nyt 350 opiskelijaa. Esimerkiksi eläintenhoitajaksi hakevista vain joka kolmas pääsee koulutukseen. Maaseudun mahdollisuudet kiinnostavat yhä useampia, näyttää siltä kuin paluu maalle olisi vauhdittumassa, sanoo Riitta.

Savonlinnasta Käkisaareen. Lukion jälkeen selailin ammatinvalintaoppaita. Kaupunkilaistytöllä ei ollut erityistä unelmaa ammatista. Luonnosta kylläkin. Kunnollisia miehiä löytyy vain maalta, muistutteli äiti. Lehmänkin olin nähnyt vain vilaukselta, muistisääntö sonnilla on sarvet, lehmällä ei – ja niin mentiin. Matkalta löytyi Lasse. Valmistuimme agrologeiksi, molemmille löytyi työpaikat Pohjois-Karjalasta. Kunnes, Lassen kotitila Käkisaaressa tarvitsi jatkajan. Yhdessä teimme päätöksen ja nyt toukokuussa olemme olleet yrittäjinä kymmenen vuotta. Vuonna 2006 tilalle valmistui uusi pihatto. Paperityöt kuuluvat minulle, Lasse vastaa käytännön töistä.

Etäisyys ei ole este, se on haaste. Työmatkani on 70 km suuntaansa. Etätyö mahdollistaa viikossa ainakin päivän kotityöskentelyyn. Kolmen vartin matka nollaa kivasti työasiat. Lasten kanssa ajaessa aika käytetään jutusteluun, vaihdetaan päivän kuulumiset, mietitään ratkaisuja pulmiin, suunnitellaan yhteisiä juttuja.  Perheessämme on 9- ja 8-vuotiaat tyttäret ja 1-vuotias poika. En suinkaan ole perheemme ainoa reissaaja, talviaikaan tytöt tarvitsevat kuljetukset Kajaaniin kilpauinti- ja balettiharrastuksiin kolme kertaa viikossa, ensi talvena jo neljä kertaa. Aikataulutus ei nykyisin ole läheskään niin mutkikasta kuin silloin, kun tyttöjen päivähoitopaikat olivat Kajaanissa. Nyt onneksi pojalle löytyi hoitopaikka Vuolijoelta. Naapureiden kanssa kimppakyydit toimivat, järjestelykysymyksiähän nämä pitkälti ovat.

Myös vapaa-ajalla perheemme liikkuu. Yhdessä käymme usein Kajaanissa teatterissa, elokuvissa ja muissa tapahtumissa. Kotiseudulleni Savonlinnan kesämökille ajelemme usein lomailemaan.

Perheen tuki. Emme ole katuneet sitä, että päätimme jäädä asumaan tilalle, jossa asuvat myös mieheni vanhemmat ja setä. Meillä kaikilla on kuitenkin omat huushollit. Perhe luo turvaa, toimii tukena. Aikuisten kanssa lapset liikkuvat sujuvasti luonnossa, kalastavat, marjastavat ja sienestävät.

Oma aika? Omat jutut? Vapaaehtoinen maanpuolustustyö vie minut pari kertaa vuodessa Naisten Valmiusliiton järjestämille leireille eri puolille Suomessa. Kirjoitan myös kirjoja. Nyt on tekeillä jo neljäs. Oulujärven rannalla –kyläkirjasta kaikki alkoi. Sitten tuli anopin sukutarina, mummon syntymäpäiväkirja ja nyt tekeillä on laajempi Alasalmen suvun sukukirja.

En koe jääväni paitsi mistään, kun en asu missään keskustassa. Kotimme on unelmien maisemissa, Oulujärven rannalla. Monille se miljöö on mökkimaisemaa, jonne pääsee vain viikonloppuisin tai lomalla. Aika on suurin haaste! Minulle yksi ratkaisu lisäaikaan oli television katselusta luopuminen. Joskus katson jonkin elokuvan, mutta muutoin pärjään mainiosti ilman.
                                         
Opiskeluaikana kaupunkilaistytön menestymistä seurattiin tarkemmin. Harjoittelu islantilaisella karjatilalla ja vajaan vuoden pesti etäopiskellen Namibiassa, kehitysyhteistyöprojektissa maatalousneuvojana olivat antoisia. Jos en olisi näitä reissuja tehnyt, voisin ehkä joskus harmitella, että jotain jäi kokematta. Tuntuu, että tälle alalle on helpompaa tulla, jos ei tiedä ihan kaikkea tulevasta. Maalla kyllä pärjää, meille kaikille elämä täällä tarkoittaa erilaisia asioita, ja siinä se maaseudun viehätys juuri piileekin.




Huhtikuussa Lappeenrannassa. Wilma –suurharjoitukseen osallistui 218 naista.







keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kansainvälinen yhteistyö avartaa näkökulmia. Ekomuseo Kainuuseen, idea löytyi Italiasta.

Lisävirtaa yhteistyöstä –hankkeen vetäjä Monika Kokkonen on ravistellut kainuulaisia rakentamaan yhteistyötä yli rajojen. -Hyviä ideoita olisi ihana päästä toteuttamaan heti, mutta harmittavasti kumppaneilla eri maissa on usein erilaiset taustat ja selvittelytyö vie aikaa, sanoo Monika. Työn tuloksia on kuitenkin jo näkyvissä ja uusia ideoita paketoidaan runsaasti tämän kevään aikana.

Vierailut vauhdittavat suunnittelua
Tiedottamisen ja aktivoinnin lisäksi matkat konkretisoivat tilanteet meillä ja kumppanimaissa. Matkalla on hyvä peilata oman toiminnan tuloksia ja vertailla saavutuksia. Monikan verkostoissa on runsaasti kainuulaisia pieniä maaseudun yrittäjiä ja yhdistyksiä, jotka hakevat matkojen kautta uusia ideoita ja kumppaneita. Hevosyrittäjiä, kylä- ja harrasteseuroja, kainuulaisen kulttuuriperinteen vaalijoita – monelta suunnalta näyttäisi nyt löytyvän mielenkiintoista tekemistä.

Pala Palalta Italiaa
Kainuun opiston ja Vanhain Ystävät ry:n hankkeessa ikäihmisille etsittiin kumppaneita ja yhteistyötä kielen ja kulttuurin parista. Kainuulaisten matka Italian Picenoon ja Maremmaan poikivat myös vastavierailun. Picenon Ekomuseo –hanke innosti kainuulaiset työstämään Ekomuseo –ajatusta ja yhteistyön toivotaan jatkuvan laajempana myöhemmin. Ekomuseo on joukko kohteita, jotka nostavat esille maisemaa, ympäristöä ja rakennuksia. Näiden ympärille rakentuu alueen kulttuuriperintö, historia, tuotteet, tarinat, käyntikohteet ja tapahtumat. Toiminta lisää yhteisöllisyyttä ja kannustaa yhteiseen tekemiseen. Paltamossa suunnitelmat ovat etenemässä hankkeeksi.

Musiikkiperinteen elvyttäminen
Elävä Kainuu Leaderin rahoittama ja Kuhmon Juminkeko säätiön Runolaulu-Akatemian esiselvityshanke -  Eurooppalaiset suulliset lauluperinteet - kokoaa kumppanit Ranskan Bretagnesta, Skotlannista ja Irlannista neuvotteluihin kesällä Kuhmon Sommelon kansanmusiikkijuhlille. Yhteistyötä suunnitellaan alueiden omaleimaisten musiikkiperinteiden ympärille.

Hollantilaiset visiitillä tammikuussa
Fryslân –alueelta 20-hengen ryhmä etsi Suomesta tutustumiskohdetta. -Kiinnostuimme, sillä he etsivät Suomesta matkailuyhteistyötä, sotahistorian ja liikuntamatkailun, etenkin pyörämatkailun parista. He hämmästelivät pitkiä välimatkoja, pakkasia ja runsasta talkootyön määrää. Vierailun myötä sinne suunnalle näyttäisi nyt viriävän yhteistyötä, kertoo Monika.

Unkarin suuntaan yhteistyö pisimmällä
36 Jó Palóc –Leader alueelta haettiin ideoita viime joulukuussa. Vastavuoroisesti kävijät järjestivät monipuolisen ohjelman unkarilaisille vieraille nyt maaliskuussa. Suurin hämmästelyn aihe heille oli kainuulaisen yhdistystoiminnan monipuolisuus. Vapaaehtoinen työ on heille vierasta, sillä siellä Leader –hankkeet ovat kunnan käsissä. Valmisteilla on hankesuunnitelma, jossa kumppanuutta on syntymässä hevosyrittäjien, leipä- ym. kulttuurin, kylänkehittämisen ja maaseudun nuorten kesken.

Unkariin ideamatkalle ja kilpailemaan on nyt valmistautumassa Ristijärven Martat. Vanhan, henkiin herätetyn perinteisen perunarieskan Laskan –ympärille on pieneen 2100 hengen kylään syntynyt tapahtuma, joka vetää lähialueilta jo 10.000 vierasta. Eurooppalaisen kokkiakatemian järjestämä kilpailu tuo osallistujia laajalti Euroopasta. Vierailun yksi tavoite on löytää ideoita, kuinka ruoan ympärille Kainuussakin saisi kasvatettua laajempia tapahtumia.

Myös 4H-nuoret innostuneet yhteistyöstä
Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa 4H-nuoret hakevat Youth in Action –ohjelman kautta hanketta, jossa vapaa-aikaan ja työhön valmentautumiseen haetaan ideoita, oppia ja innostusta. Mikä saa nuoret Unkarissa harrastamaan innokkaasti vanhoja, perinteisiä kansantansseja ja musiikkia. Kiinnostuksen taustoja halutaan selvittää tarkemmin.


Nuorten musiikkitoimintaan skotlantilainen kumppani
Paltamon ja Nilsiän nuoret musiikinharrastajat ovat syyskuussa saamassa hankkeen, joka tuo koulutusta, kokemusten vaihtoa, ja monipuolista alueiden välistä ja kansainvälistä yhteistyötä nuorten välille. Paltamo on kumppani, hanketta hallinnoi Nilsiän kaupunki. Rahoitus tulee Kalakukko ja Oulujärvi Leader –ryhmien kautta. Sopimus solmitaan toukokuussa Skotlannissa.

Koordinaattorin arki ja juhla
-Työ on antoisaa, ihaninta on käydä tutustumassa yrittäjien ja yhdistysten toimintaan. Välillä harmittaa, kun jotkut hyvät ideat eivät lähde toteutumaan. Miksi, mitä hyötyä siitä meille olisi, kysymykset ovat oikeutettuja, mutta tapaamisten myötä yhteistyöhalu kasvaa, sanoo Monika. Sopivia yhteistyön rakentajia on onneksi löytynyt, myös nuoret ovat innostuneet kansainvälisestä yhteistyöstä. Erilaisissa paikallisissa työpajoissa etsimme jatkuvasti uusia aihealueita, jotta saamme sellaista kansainvälistä toimintaa, joka hyödyttää osallistujia.
Lisävirtaa yhteistyöstä -hanke Kainuussa alkoi 2008. Monika Kokkonen on Elävä Kainuu Leaderin ja Oulujärvi Leaderin yhteinen kv-koordinaattori.



Suomen kielen opettajaksi opiskellut, unkarilaissyntyinen Monika on työskennellyt kansainvälisten hankkeiden parissa Kainuussa jo neljä vuotta.







torstai 14. huhtikuuta 2011

MAASEUDUN ASIANTUNTIJA - SARJA ALKAA! Esittelyssä Eeva Heikkinen, yritystutkija, Kainuun ELY-keskus, maaseutu- ja energia -yksikkö


Maatilayrittäjä on Eevan tärkein asiakas. Heille hän tarjoaa kaikkea sitä tietoa ja tukea, mitä he tilansa kehittämiseen tarvitsevat. Tiedottaa tukimuodoista, kannustaa hakemaan, opastaa, selvittelee asioita, käsittelee rahoitushakemukset, neuvottelee rahoittajien kanssa ja ohjaa rakennus- ym. asiantuntijoiden luokse. Työ on antoisaa, monipuolista ja haastavaa.
Paras palkinto on se, kun asiakas lähtee tyytyväisenä toteuttamaan omaa unelmaansa. Nyt ilahduttaa etenkin se, että nuoret ovat kiinnostuneet maaseutuyrittäjyydestä. Tällä hetkelläkin Seppälän Maatilan SPV –koulutuksessa on mukana 11 kainuulaista tilaa. Ei nälkä maailmasta lopu, maalla pärjää, kun kokee maaseudun arvot tärkeiksi ja rohkeasti kehittää omaa osaamistaan ja tilaa.
Merkittäviä muita Eevan yhteistyökumppaneita ovat pankit, kunnat, kuntien maaseutuasiamiehet, meijerit, ProAgria, MTK, Mavi, muut ELY-keskukset, ympäristö- ym. viranomaiset.

Aamuin illoin läpi eläintarhan. Työmatka 68 km, välillä Kajaani-Puolanka, Kotilan Latvankylä, on omaa aikaani. Joidenkin mielestä se on pitkä, mutta ajallisesti aika lyhyt. Ei ruuhkia, seurana kaunis luonto ja vikkelät eläimet. Matka on aikaa – mietiskelyyn, musiikille, uutisille, ystäville.

Unelma lapsille! En koskaan ole miettinyt, mitä perheeni elämä olisi muualla. Lapset, 14-vuotias tyttö ja 12-vuotias poika pääsevät kotiovelta laskettelemaan suoraan Paljakan rinteisiin. Lasten harrastukset ovat tärkeitä, pojan jalkapalloharrastuksen myötä liikumme ympäri Kainuuta. Tytön hevosharrastus vie minut 1-2 kertaa viikossa Ukkohallaan, jossa odotellessa lenkkeilen, sauvakävelen tai luen. Haluan tarjota lapsille vahvan itsetunnon ja luottavaisen asenteen. Elämä on rikkaampaa, kun on valmis ennakkoluulottomasti kokeilemaan ja kohtaamaan erilaisia asioita. Jonain päivänä he lähtevät, se suorastaan kammottaa, mutta pahempaa olisi jos he jäisivät. Toivottavasti he löytävät maaseudun myöhemmin uudelleen.

Asuinko Jumalan selän takana? Monelle vastaan, että mistäs tiedät miten päin hän seisoo? Yli-Vuokissa Suomussalmella, Kuivajärvellä, ihan rajan tuntumassa oli kotini, pieni lypsykarjatila. Siellä elämä oli arkea ja luonto luonteva osa elämää. Joskus sade ropisi vintillä tarjoten vapaata heinänteosta ja pyhäpäivä oli myös vapaa. Lypsämistä, heinäntekoa, metsän raivausta, verkkokalastusta, soutamista, tein monia miesten töitä isän mukana tilalla. Isällä ei ollut ajokorttia, joten kauempana käytiin harvemmin. Monet sanovat, että olen korven kasvatti. Olen ylpeä siitä. Kyllä tätä huruakin on kerinnyt näkemään.

Murre on osa minua! Koulussa kirjakieli tuntui alkuun hassulta. Opin runsaasti erilaisia sanontoja isäni äidiltä. Murre on edelleen vahva osa minua, jopa harrastus. Olen Kainuun murremestari muutaman vuoden takaa. Joskus vieläkin pyydetään jonnekin pitämään murre-esitys.

Maaseudulla on tilaa elämälle. Agrologiksi valmistumisen jälkeen työskentelin entisen Ruukin eli Siikajoen kunnassa maaseutupäällikkönä lähes kymmenen vuotta. Vuonna -97 palasin Kainuuseen. Myös mieheni työskentelee maaseudun kehittämisen parissa. Maalla elämä on sujuvaa, asiointi kaikkialle helppoa, se on niin asenteesta kiinni ja arvoista. Me viihdymme täällä!




Tälle talvelle takana on lähes 300 hiihtokilometriä. Eevan kotiovelta avautuu upea maisema ja ympärillä on Paljakan monipuoliset ladut.


tiistai 5. huhtikuuta 2011

Bioenergiaohjelma vaudittaa bioenergiavarojen käyttöä, alan yhteistyötä ja yrittäjyyttä

Kainuu on bioenergian tuotannossa ja käytössä yksi Suomen kärkimaakunnista. Uusituvan energian käyttöaste Kainuussa on jo peräti 55 %. Alan kehitys näkyy erityisesti metsäenergian hankinnassa, bioenergian käytön lisääntymisenä sekä yhä ammattimaisempana toimintana. Mittavien raaka-ainevarojen hyödyntäminen tuo runsaasti työtä alan ammattilaisille, mutta myös uusia yrittämisen mahdollisuuksia. Alueella toimii jo mm. lämpöyrittäjiä, jotka huolehtivat lämpöenergian asiakkaan kiinteistöön avaimet käteen –periaatteella.

-Kainuun bioenergiavarat mahdollistavat huomattavasti nykyistä laajemman hyödyntämisen, sanoo ohjelman kehittämispäällikkö Timo Karjalainen. Mikäli 900 GWH:n metsäenergian  tuotantotaso saavutetaan, se antaa 270 henkilötyövuoden työpanoksen kainuulaiseen metsäenergian hankintaketjuun. Näin metsäenergia-alan liikevaihto voisi nousta jopa 25 miljoonaan euroon. Nyt ollaan tasolla 600 GWH. Tavoite on olla energiaomavarainen vuonna 2015.


Kainuun bioenergiaohjelmaa koordinoi Kajaanin yliopistokeskuksen CEMIS Oulun –yksikkö ja ohjelma jatkuu vuoteen 2015 saakka. Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahastosta sekä kunnilta. Ohjelma on yksi viidestä teemaohjelmasta, joilla Kainuun maaseudun kehittämistä edistetään.

Bioenergia – puhdasta ja ympäristöystävällistä uusiutuvaa, kotimaista energiaa

Bioenergiaa eli biopolttoaineita saadaan metsissä, soilla ja pelloilla kasvavista biomassoista sekä maatalouden, teollisuuden ja yhdyskuntien energiatuotantoon soveltuvista kiinteistä, nestemäisistä tai kaasumaisista biojätteistä. Bioenergian käyttö vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja estää haitallista ilmastomuutosta. Kainuussa bioenergialla voidaan korvata etenkin fossiilisen lämmitysöljyn käyttöä. Myös kainuulaisilla maatiloilla biokaasun käyttömahdollisuuksia tutkitaan, Suomussalmella on jo Itä-Suomen ensimmäinen maatilalla toimiva biokaasulaitos.

Tavoitteisiin monen kanavan kautta

Energia- ja ekotehokkuus ovat ajankohtaisia niin yrityksille kuin kotitalouksille. Tuotteiden valmistamiseen, kuljetukseen, pakkaukseen tai elinkaareen kiinnitetään yhä enemmän huomiota – tehokas suunnittelu tuo taloudellista hyötyä samalla kun ympäristöpäästöt vähenevät. Kainuussa alan hankkeet paneutuvat eri teemoihin ja aktivoivat kainuulaisia etsimään liiketoimintamahdollisuuksia uusiutuvan energian parista.

Tuo yhteistyötä, tietoa, yrittämisen mahdollisuuksia ja työllistää

Lämpöyrittäjä tarvitsee ketjuunsa metsänomistajia, metsureita, metsäkoneyrittäjiä, haketus- ja kuljetusyrittäjiä sekä lämpölaitoksen hoidosta vastaavia alan ammattilaisia. Ohjelman yksi tavoite on luoda yhteistyöverkostoja, kouluttaa ja tukea eri sektoreilla toimivia. Myös kunnat halutaan sitouttaa ohjelman toteutukseen tarjoamalla ajankohtaisia energiakatsauksia. Lämpöyrittäjyyttä halutaan lisätä niin julkisten, yksityisten kuin yritysten kiinteistöjen lämmityksessä.

Jopa vientiin

Puuenergiaa kehitetään myös pitkälle jalostetuiksi vientituotteiksi. Mahdollisuuksina bioöljy, biohiili, puupelletit, metsähake tai alan korkean teknologian osaaminen ja laitteet. Uusia innovaatioita Kainuussa edustavat mm. Senfit Oy:n biopolttoaineen kosteuden mittauslaite, Terosa Oy:n kannonnostokoura, Ebsolut Oy:n biopolttoaineen tuotannon ohjausjärjestelmä, WETLA Track ajokoneen kumitelasto ja Apuri-Tuote Oy:n energiapuun korjaukseen apulaitteet.

Yhteistyötä on Itä- ja Pohjois-Suomen kanssa. Kaikilla on samat tavoitteet paikallisen energiantuotannon moninkertaistamiseen. Wenet Centre on itäsuomalaisten bioenergia-alan toimijoiden ja yritysten verkosto, jonka kautta myös kainuulaisia innovaatioita ja tuotteita on saatu tehokkaammin markkinoille. Kainuusta on mukana kuusi yritystä.

Myös perinteinen puupilkkeiden tehdasmainen tuotanto antaa kainuulaisille yhteistyömahdollisuuden viedä korkealaatuista puupilkettä muualle Suomeen, jopa ulkomaille saakka. Puupilkkeen kysyntä on kasvussa.

Alalle etsitään yrittäjiä!

Bioenergiasta bisnestä –tilaisuudessa Kuhmossa 11.4.2011 klo 8.30 alan hankkeiden asiantuntijat valottavat tulevaisuuden mahdollisuuksia. Laajemmin bioenergiasektorin näkymistä luennoi tj Juha Sipilä, Fortel Invest Oy.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahaston kautta yrittämistä tuetaan monipuolisesti. Iltapäivällä perehdytään erityisesti yritysryhmän kehittämistukeen, joka tarjoaa vähintään kolmen yrittäjän yhteistyöhön tukea jopa 75 %. Työpajoissa on mahdollisuus saada yksityiskohtaista opastusta yhteistyöhankkeen suunnitteluun sekä tietoa muista tukimuodoista.



Lisätietoja
Timo Karjalainen, kehittämispäällikkö
Kajaanin yliopistokeskus, CEMIS-Oulu
puh. 040 560 2577

Tuotantoketjun innovaatiotuotteista lisätietoa
www.wenet.fi (companies)



Myös perinteinen puupilkkeiden tehdasmainen tuotanto antaa kainuulaisille yhteistyömahdollisuuksia viedä korkealaatuista puupilkettä muualle Suomeen, jopa ulkomaille saakka. Puupilkkeen kysyntä on kasvussa.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Naiset haluavat hoitaa metsiään yhä tavoitteellisemmin

Metsänainen –hankkeen esittelytilaisuus Kajaanissa oli suositumpi kuin järjestäjät osasivat odottaa. Tuleva koulutuskokonaisuus herätti yli 50 naisen kiinnostuksen. Oman tai perheen metsän hoitoon ja kannattavuuteen halutaan osallistua aktiivisemmin, ja aihe on ajankohtainen myös yhä nuoremmille naisille.

-Tavoitteemme on luoda tätä kautta kainuulainen naismetsänomistajaverkosto, kertoi hanketta ideoinut Marjut Silvast. Aktiivisuuden lisääntyessä näkökulma kasvaa ja silloin on helpompi tehdä oikeita asioita oikeaan aikaan. Myös vaikuttamisen mahdollisuudet lisääntyvät, sillä naisia tarvitaan enemmän luottamustehtäviin, itse Metsänomistajien Liitto Pohjois-Suomi ry:n hallituksen jäsenenä vaikuttava Silvast korosti.

Koulutus nykyisille ja tuleville metsänomistajille
Tiloista noin 90 % siirtyy perheissä perintönä tai kauppana sukupolvilta toisille. Naiset omistavat Kainuussa jo lähes neljänneksen metsistä, lisäksi monet ovat osa-omistajia yhdessä puolison kanssa, tai ehkä metsäyhtymän tai perikunnan jäseniä. Kainuussa kahden miljardin yksityinen metsäomaisuus jakaantuu noin 12.000 metsätilalle.

Käytännönläheisesti ja laajasti
Koulutuskokonaisuus rakentuu noin 12 aihepiirin ympärille. Kukin voi valita, osallistuuko kaikkiin, vai poimiiko vain ne aihealueet, jotka tuntuvat tarpeellisilta ja ajankohtaisilta. -Monille metsäänsä jo hoitaneille joukossa on tuttuja aihealueita, mutta koulutuksen tavoite on tiedon lisäämisen ja syventämisen lisäksi yhteinen osallistuminen, tutustuminen ja kokemusten vaihtaminen, korostaa Metsänainen –hankkeen projektipäällikkö Sari Härkönen. Kurssien lisäksi järjestämme opintomatkoja ja vierailuja eri kohteisiin, joten opittuja asioita tarkastellaan ja sovelletaan myös käytännössä.

Ammattilaiset apuna
Toiminnanjohtaja Urho Keränen esitteli Metsänhoitoyhdistys Kainuu ry:n palveluja ja kannusti tutustumaan niihin. -Kaikkea ei tarvitse jatkossakaan osata itse, tietyt asiat hoituvat sujuvasti asiantuntijoiden avulla. Tärkeintä on tietää, mitä palveluja tarjoamme, missä meidän osaaminen on keskeistä. Olemme metsänomistajien oma organisaatio ja tärkein yhteistyökumppani.

Koulutus koko Kainuun alueella
Infokierrokset Kainuussa ovat nyt loppusuoralla, viimeinen tilaisuus on maanantaina 4.4. Puolangalla. Varsinaiset koulutukset pääsevät alkamaan loppukeväästä ja toteutetaan kaikissa Kainuun kunnissa.

Ne, jotka eivät päässeet tiedotustilaisuuksiin, voivat vielä hyvin tulla mukaan varsinaisiin koulutuksiin, joko omassa kunnassa tai jonkin toisen kunnan alueella, miten itse kullekin parhaiten sopii. –Mitä nuorempana perehtyy metsänhoidon kysymyksiin, sitä paremmat edellytykset on saada metsä kukoistamaan ja sijoitukset kannattaviksi, muistuttaa hankkeen hallinnoijan, Metsänomistajien Liiton Pohjois-Suomi ry:n aluejohtaja Heikki Rahko. Saimme koulutuskokonaisuuden hienosti koko Kainuun alueelle samanaikaisesti, sillä puolitoistavuotista hanketta rahoittavat sekä Oulujärvi Leader että Elävä Kainuu Leader ja alueen metsänhoitoyhdistykset.

Koulutuksista lisätietoja www.mhy.fi tai www.mhy.fi/pohjoissuomi



Lisätietoja
Metsänainen –hanke, projektipäällikkö Sari Härkönen
puh. 044-341 4000
tai sari.harkonen@mhy.fi



Projektipäällikkö Sari Härkönen yllättyi naisten aktiivisuudesta. Sari Karvosella on kaupallinen koulutus, koulutuksista hän hakee vinkkejä perheen metsän hyvään hoitoon ja luonnollisesti myös tuottavuuteen.













Naisten toivotaan tuovan metsänhoitoon myös uutta näkökulmaa. Hienoa, että hanke on lähtenyt vauhtiin naisten aloitteesta, toteaa toiminnanjohtaja Urho Keränen.



maanantai 28. maaliskuuta 2011

Talvinen vaellusretki islanninhevosella?


Hóll Talli on islanninhevosvaelluksiin ja islanninhevosten kasvatukseen erikoistunut talli Paltamon Uuralla, Kumpusen –järven kauniissa rantamaisemissa. Tuula ja Tero Korvajärven talli tarjoaa vaelluksia ympäri vuoden, lähialuilla, mutta jopa Paljakan alueelle sekä Ristijärvelle saakka. Tarjolla on koulutusta, lyhyempiä muutaman tunnin retkiä, mutta myös useamman päivän vaelluksia, joilla päivämatkat voivat olla 30-40 kilometriä.

Tuula Korvajärvi on aktiivisesti ollut mukana myös Paltamon Petpolis –hankkeen asiantuntijana. Yrittäjän kokemukset ja vinkit ovat tärkeitä, kun suunnitellaan näin monipuolista asuin- ja harrastealuetta. –Alueen toteutuessa myös harrastajien määrä kasvaisi ja näin voisimme tarjota Paltamossa yhä parempia palveluja lähialueen, mutta myös kansainvälisille asiakkaille. Hóll Tallin asiakkaita ovat pääosin 20-50 –vuotiaat naiset, nyt myös lapset ovat kiinnostuneet lyhyistä retkistä.

Yhteistyö eri suuntiin tuo uusia ideoita, viime joulukuussa olin tutustumassa Unkarin hevosyrittäjiin, kertoo Tuula. Nyt vastavuoroisesti meillä kävi juuri unkarilaisia Leader-vieraita tutustumassa suomaiseen maaseutuun, kylätoimintaan, yrittäjiin ja nuorten mahdollisuuksiin maaseudulla. Tuula Korvajärvi on nyt myös Oulujärvi Leaderin uuden hallituksen varajäsen.

Tutustu tallin toimintaan: www.holltalli.net
Lisätietoja tallin toiminnasta
Tuula Korvajärvi, puh. 050 357 6501

Vaellusretket toteutetaan Kumpusen -tilan mailla
kauniissa rantamaisemissa, metsäpoluilla ja autioteillä.
















Paltamon Hevosystäväinseura mukana ideoimassa Mieslahden aluetta

Paltamon Hevosystäväinseura aktiivisesti monessa mukana

Tsaarin aikaan, jo vuonna 1906 perustettu Pohjois-Paltamon oriyhdistys toimii nykyisin nimellä Paltamon Hevosystäväinseura. Jäseniä on yli sata. Kesällä 2009 seura kunnosti vanhan Mieslahden raviradan sekä alueen rakennukset ja rakennelmat. Myös varikkoalue ja radan ympäristön ilme siistittiin. Alueella on radan lisäksi pieni katos hevosille, kotakahvio ja lato. Investointeihin seura sai tukea Oulujärvi Leaderin kautta.

Uusittu rata palvelee monipuolisesti
Rata rakennettiin 20 vuotta sitten ja kaipasi jo korjausta. Uusi harjoitusravirata on tehokkaassa käytössä, käyttäjät ovat Paltamosta ja lähialueilta. Hevosharrastajat, ravihevosten kasvattajat ja paikalliset vaellustalliyrittäjät järjestävät alueella myös tapahtumia ja koulutuksia. Paltamossa kuitenkin kaivataan kipeästi omaa maneesia, lähin on Kajaanissa.

Alueelle syntymässä myös uniikki harrastus- ja asuinalue
Mieslahden raviradan ympärille on nyt ideoitu koira- ja hevosharrastajien alue.
Yhdistyksen jäsenet ovat Petpolis -hankkeessa aktiivisesti ideoineet alueen kokonaisuutta. Asunto, eläimet, harrastukset, jopa työ – jos kaikki olisivat siinä ympärillä, alue olisi ainutlaatuinen ja monen unelmien täyttymys. Nyt alueelle etsitään yrittäjää, jonka myötä kylän toteutus lähtisi vauhtiin.

Tytöt ja naiset aktiivisia harrastajia
Paltamossa on 1-4 hevosen talleja 46, ja hevosia kaikkiaan pitkästi toistasataa. Miehet löytyvät raviharrastuksen parista, mutta nyt myös nuoret tytöt ovat kiinnostuneet lajista. Seura on perinteisesti järjestänyt rekiajeluja talviaikaan, lumettomien talvien aikana perinne on hieman hiipunut. Tuloja yhdistys hankkii kesäisin mm. orivarsalaitumilta. Lähes 5O vuoden perinne jatkuu yhä ja palvelua ei juurikaan tarvitse markkinoida. Vakioasiakkaat jatkavat vuodesta toiseen, paikkoja on tarjolla noin 15-20. Palvelu hoidetaan talkootyönä.

Kun kylä toteutuu…
Raviradan ympärille suunniteltu alue toisi mukanaan monia mahdollisuuksia. Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Kimmo Oikarisella riittää visioita. Seura on luvannut kaiken tuen yrittäjälle, joka mahdollisesti lähtisi toteuttamaan alueelle maneesia tai vuokratallia. Isompia valtakunnallisia tapahtumia, kursseja, tarvikekauppa, hoitoklinikka, valjas/kengityssepän ym. palvelut, hotelli koirille ja hevosille – kaikki on mahdollista. Alue sopii mainiosti samanhenkisille asiantuntijoille ja harrastajille, joita hirnunta ja haukunta ei häiritse.

Tutustu Petpolis –hankkeen suunnitelmiin: www.petpolis.fi
Lisätietoja seuran toiminnasta
Paltamon Hevosystäväinseura, puheenjohtaja
Kimmo Oikarinen, puh. 044-551 5645






Hevosystäväin seuran puheenjohtaja Kimmo  Oikarinen (edessä oikealla) lupaa tulevalle yrittäjälle kaiken tuen. -Meillä riittää ideoita!

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Paltamossa on tilaa koira- ja hevosharrastajille


UNIIKKI ASUIN- JA TOIMINTA-ALUE VALMIS TARJOILTAVAKSI

Kuinka helppoa se olisikaan, asunto, eläimet, harrastukset, jopa työ - samassa paketissa palveluineen ihan omassa kotikorttelissa. Paltamossa on ennakkoluulottomasti visioitu tulevaisuutta, ennakoitu trendejä, kuunneltu asukkaiden toiveita ja tartuttu haasteeseen.

Lähes 4000 asukkaan kunta Oulujärven rannalla tunnetaan myös ainutlaatuisesta Työtä kaikille -työllistämismallista. Petpolis –esiselvityshankkeen kautta kunta sekä alueen koira- ja hevosharrastajat suunnittelivat täysin uudenlaisen asuinalueen, jossa kaikki toiminta muotoutuu alueen tulevien käyttäjien tarpeisiin. –Kiinnitämme huomion erityisesti elämisen laatuun, meillä on tilaa elämälle ja eläimille, sanoo projektipäällikkö Kari Tervonen. -Hienointa olisi, jos työnkin voisi tuoda alueelle. Lopputulos on tekijänsä näköinen, joten mukaan lähtevillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa.


Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty
Sopiva alue löytyi Mieslahdesta, sillä Paltamon Hevosystäväinseuran vasta kunnostetun harjoitusraviradan vieressä on kunnan omistama 35 hehtaarin alue. Alueella on kunnallistekniikka osin valmiina ja maaperä rakentamisen kannalta suotuisa, joten rakentaminen on helppo aloittaa. Nyt on käynnistymässä valtakunnallinen tutkimus, jolla alueen kiinnostavuutta kartoitetaan.

Kuka ottaisi ensimmäisen askeleen?
Alueelle etsitään yrittäjää, neuvotteluja on jo käyty. Vuokratallin tai maneesin myötä myös muu rakentaminen vauhdittuisi, arvioi Kari Tervonen. Joka tapauksessa alueen kehittäminen jatkuu osana laajempaa Paltamon kehittämissuunnitelmaa. Tätä esiselvityshanketta on rahoittanut myös Oulujärvi Leader.

Tukijoukot valmiina
Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Kimmo Oikarinen lupaa kaiken tuen tulevalle yrittäjälle. Meillä on yli 100 jäsentä, talkootyö on meille tuttua. Alueen toteutuminen helpottaisi harrastajien toimintaa. Ravirata on tehokkaassa käytössä, mutta maneesi tarvitaan ehdottomasti, ihan lähiaikoina ja sopiva yhteiskäyttöön koiraharrastajien kanssa. Kylä toteutuessaan toisi lisää harrastajia ja keräisi myös lähialueiden harrastajat tiiviimmin mukaan.

Harvoin tarjolla!
Uusia asukkaita, uudenlaista elämäntyyliä ja asumista, yhteisöllisyyttä, yhteisiä palveluja ja tiloja, koulutuksia, tapahtumia – mihin kaikkeen ideat sitten kantavatkin. Tavoite on luoda samanhenkisten asukkaiden ja perheiden kylä, jossa myös eläinten hyvinvointi on ykkösasia. Kohde voi tarjota palveluja laajalle kohderyhmälle ja erikoistua myös kansainväliseksi matkailukohteeksi, hehkuttaa Kari Tervonen.

Ainoa lajissaan
Tällä toimintaidealla alue on ainutlaatuinen Suomessa. Kainuussa on monipuoliset matkailumahdollisuudet, paikka olisi hieno lisä tarjontaan. Paltamossa on lähes 1500 kesäasuntoa, mikä potentiaali sieltäkin voi olla tarjolla. Eikä matka Mieslahdesta Kajaaniin ole kuin kolmisenkymmentä kilometriä, joten myös Kajaaniin kotia suunnitteleville tarjoamme varteenotettavan asumisympäristön, sanoo Kari Tervonen.
Kiinnostuitko? Lue lisää www.petpolis.fi

Lisätietoja projektipäällikkö Kari Tervonen puh. 044 288 5608




Hóll Tallin yrittäjä Tuula Korvajärvi järjestää vaelluksia ja kasvattaa islanninhevosia. Hän on ollut asiantuntijana ohjausryhmässä. -Hieno juttu alueen kehittämisen kannalta, kun vain saamme pian toteutukseen, toteavat myös Hevosystäväinseuran puheenjohtaja Kimmo Oikarinen ja projektipäällikkö Kari Tervonen.






Mieslahti on Oulujärven rannalla ja alue sijoittuu järven läheisyyteen. Tutustu materiaaliin www.petpolis.fi –sivustolla.



Puolangalla kehittämisraha suuntautui matkailuun ja maatalouteen


Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma toi koko Kainuuseen viime vuonna kaikkiaan 9.3 miljoonaa euroa. Meneillään olevat kehittämishankkeet tukevat monipuolisesti Kainuun maaseutuasumista ja elävöittävät elinkeinoelämää.

Puolangalla maatalouden merkitys myös kuntataloudessa on merkittävä. Yrittäjät ovat määrätietoisesti kehittäneet tilojaan ja maitomäärä on noussut. Suurimmat navettainvestoinnit keskittyvät Kainuussa Puolangalle ja Vaalaan. Maaseuturahastosta Kainuun ELY-keskuksen kautta 3.8 miljoonaa euroa jaettiin maatalouden investointi- ja nuorenviljelijän aloitustukena Kainuun alueelle.

Matkailu ympärivuotiseksi

Vuoden 2010 aikana jatkuivat ja osin päättyivät useat Oulujärvi Leaderin rahoittamat hankkeet. Ne kohdistuivat pääosin matkailun kehittämiseen ja etenkin Paljakan alueella. Aktiiviset kehittäjätahot olivat Matkailuyhdistys Puolanka-Paljakka, Puolangan yrittäjät ja Puolangan kunta. Kaikilla yhteinen tavoite on matkailumahdollisuuksien monipuolistaminen ympärivuotiseksi, yrittäjien yhteistyö ja alueen suunnitelmallinen kehittäminen.

Paljakka -talon luontoinfo materiaaleineen avaa Paljakan luonnon houkuttelevasti matkailijoille. Elokuussa avattu Suomen pisin, 27 km pitkä mönkijäreitti sekä erillinen taitoajoreitti tulevat olemaan kesän vetonauloja ja tukevat alueen kesäajan matkailutarjontaa.

Yrittäjien Pororaja –hankkeessa yrittäjät kehittivät markkinointi- ja tuotekehitystaitoja.  Pororaja –teeman kautta alueelle haettiin yhtenäistä ilmettä, porotuotteita ja teematapahtumia sekä yhteistyötä kaikkien matkailualan yrittäjien kesken.

Vuoden aikana käynnistyi Puolangan Moottorikerhon hanke. Leader –tuki kohdistuu jokamiesluokan kesäradan katsomon, lippupistekatoksen, tuomaritornin sekä pysäköintialueen rakenteisiin.


Leader -tukea edelleen tarjolla

-Leader–rahoitus on nopea tapa saada aikaan muutoksia, siksi juuri Leader–ryhmien mahdollisuuksista kannattaa olla kiinnostunut. Leader–toiminnan kautta tuetaan paikallista aktiivisuutta ja yhteistyötä. Rahoitus kohdistuu aloittaville ja pienille maaseudun yrityksille sekä erilaisille kunnan ja yhdistysten kehittämishankkeille.  Uusia kehittämishankehakemuksia ei loppuvuodesta Puolangalla juurikaan tullut, myös yritystukien kysyntä oli vähäisempää.


Koulutusta muiden hankkeiden kautta

Oulujärvi Leaderin alueellaan rahoittamien muiden hankkeiden myötä osaamista virtaa etenkin nuorille ja naisille. Kajaanin 4H-yhdistyksen Polku työelämään –hanke tuo työelämän valmiuksia 9-luokkalaisille Puolangalle, Paltamoon ja Kajaaniin.

Metsänainen –hanke järjestää Oulujärvi Leaderin toiminta-alueen kaikissa kunnissa metsänhoidosta kiinnostuneille ja metsää omistaville naisille koulutusta ja valmiuksia oman metsän hoitoon ja luottamustehtäviin. Hankkeen toteuttaa Metsänomistajien Liitto, Pohjois-Suomi.

Vallattomasti villasta –hankkeen tavoite on lisätä kainuulaisen villan käyttöä, yrittäjien ja harrastajien osaamista sekä tuotesuunnittelua. Kainuulaiset käsityöt nostetaan tehokkaammin esille matkailukohteissa. Hanketta toteuttaa Kainuun käsi- ja taideteollisuus ry/Taito Kainuu.

Kainuun Liikunnan Elämysten Polut –hankkeessa Paljakan alueella on kartoitettu retkeilyreittejä, joista valittujen reittien tuotekortit linkittyvät eri palveluihin.

Kainuussa kaikkiaan yli 50 hanketta

Viime vuoden aikana Maaseuturahastosta tuettiin Kainuun kehittämishankkeita kaikkiaan 4.8 miljoonalla eurolla. Kainuun teemaohjelmat jatkuvat uusituin ohjelmin ja tuovat tietoa ja toimenpiteitä laajasti koko Kainuun alueelle. Myös maa- ja metsätilayrittäjien ammattiosaamista tuetaan laajasti eri tiedotus- ja koulutushankkeiden kautta.


Lisätietoja
toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen, Oulujärvi Leader, puh. 040 528 0483

kuvateksti:

Kainuun maaseudun asiantuntijat ja rahoittajien edustajat viettivät syksyllä päivän Paljakan alueella tutustuen matkailuyrittäjiin, Mäen tilan rakenteilla olleeseen navettaan, Rölliniittyyn ja Paljakan matkailukeskukseen, jossa Veera –myrskyn jäljet olivat konkreettisesti nähtävissä.