keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kansainvälinen yhteistyö avartaa näkökulmia. Ekomuseo Kainuuseen, idea löytyi Italiasta.

Lisävirtaa yhteistyöstä –hankkeen vetäjä Monika Kokkonen on ravistellut kainuulaisia rakentamaan yhteistyötä yli rajojen. -Hyviä ideoita olisi ihana päästä toteuttamaan heti, mutta harmittavasti kumppaneilla eri maissa on usein erilaiset taustat ja selvittelytyö vie aikaa, sanoo Monika. Työn tuloksia on kuitenkin jo näkyvissä ja uusia ideoita paketoidaan runsaasti tämän kevään aikana.

Vierailut vauhdittavat suunnittelua
Tiedottamisen ja aktivoinnin lisäksi matkat konkretisoivat tilanteet meillä ja kumppanimaissa. Matkalla on hyvä peilata oman toiminnan tuloksia ja vertailla saavutuksia. Monikan verkostoissa on runsaasti kainuulaisia pieniä maaseudun yrittäjiä ja yhdistyksiä, jotka hakevat matkojen kautta uusia ideoita ja kumppaneita. Hevosyrittäjiä, kylä- ja harrasteseuroja, kainuulaisen kulttuuriperinteen vaalijoita – monelta suunnalta näyttäisi nyt löytyvän mielenkiintoista tekemistä.

Pala Palalta Italiaa
Kainuun opiston ja Vanhain Ystävät ry:n hankkeessa ikäihmisille etsittiin kumppaneita ja yhteistyötä kielen ja kulttuurin parista. Kainuulaisten matka Italian Picenoon ja Maremmaan poikivat myös vastavierailun. Picenon Ekomuseo –hanke innosti kainuulaiset työstämään Ekomuseo –ajatusta ja yhteistyön toivotaan jatkuvan laajempana myöhemmin. Ekomuseo on joukko kohteita, jotka nostavat esille maisemaa, ympäristöä ja rakennuksia. Näiden ympärille rakentuu alueen kulttuuriperintö, historia, tuotteet, tarinat, käyntikohteet ja tapahtumat. Toiminta lisää yhteisöllisyyttä ja kannustaa yhteiseen tekemiseen. Paltamossa suunnitelmat ovat etenemässä hankkeeksi.

Musiikkiperinteen elvyttäminen
Elävä Kainuu Leaderin rahoittama ja Kuhmon Juminkeko säätiön Runolaulu-Akatemian esiselvityshanke -  Eurooppalaiset suulliset lauluperinteet - kokoaa kumppanit Ranskan Bretagnesta, Skotlannista ja Irlannista neuvotteluihin kesällä Kuhmon Sommelon kansanmusiikkijuhlille. Yhteistyötä suunnitellaan alueiden omaleimaisten musiikkiperinteiden ympärille.

Hollantilaiset visiitillä tammikuussa
Fryslân –alueelta 20-hengen ryhmä etsi Suomesta tutustumiskohdetta. -Kiinnostuimme, sillä he etsivät Suomesta matkailuyhteistyötä, sotahistorian ja liikuntamatkailun, etenkin pyörämatkailun parista. He hämmästelivät pitkiä välimatkoja, pakkasia ja runsasta talkootyön määrää. Vierailun myötä sinne suunnalle näyttäisi nyt viriävän yhteistyötä, kertoo Monika.

Unkarin suuntaan yhteistyö pisimmällä
36 Jó Palóc –Leader alueelta haettiin ideoita viime joulukuussa. Vastavuoroisesti kävijät järjestivät monipuolisen ohjelman unkarilaisille vieraille nyt maaliskuussa. Suurin hämmästelyn aihe heille oli kainuulaisen yhdistystoiminnan monipuolisuus. Vapaaehtoinen työ on heille vierasta, sillä siellä Leader –hankkeet ovat kunnan käsissä. Valmisteilla on hankesuunnitelma, jossa kumppanuutta on syntymässä hevosyrittäjien, leipä- ym. kulttuurin, kylänkehittämisen ja maaseudun nuorten kesken.

Unkariin ideamatkalle ja kilpailemaan on nyt valmistautumassa Ristijärven Martat. Vanhan, henkiin herätetyn perinteisen perunarieskan Laskan –ympärille on pieneen 2100 hengen kylään syntynyt tapahtuma, joka vetää lähialueilta jo 10.000 vierasta. Eurooppalaisen kokkiakatemian järjestämä kilpailu tuo osallistujia laajalti Euroopasta. Vierailun yksi tavoite on löytää ideoita, kuinka ruoan ympärille Kainuussakin saisi kasvatettua laajempia tapahtumia.

Myös 4H-nuoret innostuneet yhteistyöstä
Kajaanissa, Sotkamossa ja Kuhmossa 4H-nuoret hakevat Youth in Action –ohjelman kautta hanketta, jossa vapaa-aikaan ja työhön valmentautumiseen haetaan ideoita, oppia ja innostusta. Mikä saa nuoret Unkarissa harrastamaan innokkaasti vanhoja, perinteisiä kansantansseja ja musiikkia. Kiinnostuksen taustoja halutaan selvittää tarkemmin.


Nuorten musiikkitoimintaan skotlantilainen kumppani
Paltamon ja Nilsiän nuoret musiikinharrastajat ovat syyskuussa saamassa hankkeen, joka tuo koulutusta, kokemusten vaihtoa, ja monipuolista alueiden välistä ja kansainvälistä yhteistyötä nuorten välille. Paltamo on kumppani, hanketta hallinnoi Nilsiän kaupunki. Rahoitus tulee Kalakukko ja Oulujärvi Leader –ryhmien kautta. Sopimus solmitaan toukokuussa Skotlannissa.

Koordinaattorin arki ja juhla
-Työ on antoisaa, ihaninta on käydä tutustumassa yrittäjien ja yhdistysten toimintaan. Välillä harmittaa, kun jotkut hyvät ideat eivät lähde toteutumaan. Miksi, mitä hyötyä siitä meille olisi, kysymykset ovat oikeutettuja, mutta tapaamisten myötä yhteistyöhalu kasvaa, sanoo Monika. Sopivia yhteistyön rakentajia on onneksi löytynyt, myös nuoret ovat innostuneet kansainvälisestä yhteistyöstä. Erilaisissa paikallisissa työpajoissa etsimme jatkuvasti uusia aihealueita, jotta saamme sellaista kansainvälistä toimintaa, joka hyödyttää osallistujia.
Lisävirtaa yhteistyöstä -hanke Kainuussa alkoi 2008. Monika Kokkonen on Elävä Kainuu Leaderin ja Oulujärvi Leaderin yhteinen kv-koordinaattori.



Suomen kielen opettajaksi opiskellut, unkarilaissyntyinen Monika on työskennellyt kansainvälisten hankkeiden parissa Kainuussa jo neljä vuotta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti