tiistai 1. maaliskuuta 2011

Leader -rahoitus Kainuussa 1.3 miljoonaa euroa

Oulujärvi Leader ja Elävä Kainuu Leader rahoittivat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman kautta alueillaan viime vuonna hankkeita ja yrityksiä yhteensä 1.3 miljoonalla eurolla. Leader –ryhmät tukevat kainuulaista aktiivisuutta ja yhteistyötä. Rahoitus kohdistuu aloittaville ja pienille maaseudun yrityksille sekä erilaisille kuntien ja yhdistysten kehittämishankkeille.

Sotkamon 4H-yhdistyksen Paja-hankkeessa nuoria
kannustetaan yrittäjyyteen. Paja antaa heille
mahdollisuuden kokeilla ja testata omia ideoita. 
-Leader –rahoitus on nopea tapa saada aikaan muutoksia, siksi juuri Leader –ryhmien mahdollisuuksista kannattaisi olla kiinnostunut. Toiminta pohjautuu asukkaiden omaan aloitteellisuuteen ja synnyttää juuri näihin oloihin sopivia ratkaisuja, korostaa Oulujärvi Leaderin toiminnanjohtaja Pirjo Oikarinen.

Oulujärvi Leader sai omalle toiminta-alueelleen vuodelle 2010 jaettavaksi 843.000 euroa. Ohjelmakaudella 2007-2010 rahoitusta Paltamon, Puolangan ja Vaalan kunnissa sekä Kajaanin kaupungin maaseutualueille on kohdistettu kaikkiaan lähes 2.3 miljoonaa euroa ja 72 eri hankkeeseen.

Elävä Kainuu Leaderin toiminta-aluetta on Sotkamo, Kuhmo, Suomussalmi, Ristijärvi ja Hyrynsalmi. Kuluvan ohjelmakauden aikana alueelle on ohjautunut 1.8 miljoonaa euroa 43 eri hankkeeseen. Vuonna 2010 hankkeita rahoitettiin 440.000 eurolla.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisrahaa jaettiin viime vuonna Kainuussa kaikkiaan 9.3 miljoonaa euroa. Suurin potti 4.8 milj. euroa ohjautui kehittämishankkeisiin. Maatilat saivat 3.8 milj. euroa maatalouden investointi- ja nuorenviljelijän aloitustukena, loput 0.7 miljoonaa euroa jakautui pienyrittäjille. Kokonaissummasta 1.3 miljoonaa euroa oli Leader –rahoitusta.

Osa pienemmistä kehittämishankkeista kohdistuu suoremmin tietylle alueelle tai ryhmälle. Koko Kainuussa on meneillään yli 50 erilaista Maaseuturahaston hanketta, joiden vaikutukset yltävät laajasti koko Kainuun alueelle. -Tämä ohjelmakausi päättyy 2013, vielä on aikaa ja rahaa suunnitella kehittämistoimia, joilla paikallista osaamista ja vahvuuksia nostetaan esille, muistuttaa Kainuun ELY-keskuksen, Maaseutu ja energia -yksikön kehittämispäällikkö Juha Määttä. Kainuun ELY-keskus rahoittaa erityisesti koko Kainuuta koskevia maaseudun kehittämishankkeita, mutta myös maaseutusidonnaisia ja muita maaseudun yrityksiä sekä maatiloja.

Lisätietoja
Pirjo Oikarinen, toiminnanjohtaja, Oulujärvi Leader, puh. 040 528 0483
Pirjo Heikkinen, toiminnanjohtaja, Elävä Kainuu Leader, puh. 050 554 1992
Juha Määttä, kehittämispäällikkö, Kainuun ELY-keskus, puh. 044 036 8575

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti